Meidän paratiisissa kävi käärme. Ensimmäinen kyyhavainto yli 30 vuoteen. Vaskistoja meillä on ollut säännöllisesti. Minä olen varmaan vähän poikkeava ihminen tässäkin asiassa, mutta rakastan käärmeitä. Niissä on jotakin todella kiehtovaa.
Vietin lapsuuden ja nuoruuden kesät isäni suvun mökillä Kustavissa. Siellä kyyt ja rantakäärmeet olivat ihan arkea. Meitä serkuksia ja myöhemmin serkkujen lapsia on pomppinut samoilla kallioilla vuosikaudet. Ainoastaan isäni veljeä oli lapsena purrut kyy. Äitini oli ihan hysteerinen käärmekammoinen. Olisi voinut luulla, että pelko tarttuu. Mutta ei se kyllä minuun tarttunut, ehkä olen vähän kapinallinen.
Omille lapsilleni opetin jo pienestä pitäen miten käärmeisiin pitää suhtautua. Miten kuuluu kävellä, että käärme ehtii pois alta. Pitkässä heinikossa aina kumisaappaat jalassa. Eteneminen hitaasti, jotta käärme ei tule yllätetyksi. Samalla opetin, ettei käärmeissä ole mitään pelättävää. Niitä pitää kyllä kunnioittaa, mutta normaalisti käärme ei tuosta noin vaan hyökkää päälle.
Eläinten kohdalla toki tilanne on toinen. Koiralle ei tuosta noin vaan opeteta, että tuo on kyy ja pysy kaukana. Meillä nykyisellä mökillä koira ja aiemmin koirat, ovat saaneet kulkea suhteellisen vapaasti. Pakko myöntää, että meidän Vilille teki tiukkaa kun se yhtäkkiä joutuikin remmin päähän. Vili on sen verran hömölö ja samalla nopea tapaus, että se saattaa vahingossa yllättää kyyn. Koiralle purema voi hyvinkin olla kohtalokas.
Vastustan henkeen ja vereen minkään käärmeen tappamista. Niiden kanssa pystyy elämään ihan sopuisaa rinnakkaiselämää. Joo onhan meidän kyy vaarallinen jos se pääsee puremaan, mutta lastenleikkiä se on verrattuna muiden maiden käärmeisiin joista osa on oikeasti hengenvaarallisia. Tämä meidän kyy sai jatkaa matkaansa ihan rauhassa. Jos siitä tulee ongelma, niin ainahan sen sitten voi siirtää toiseen paikkaan.
Olimme yhtenä iltapäivänä grillaamassa. Meillä on ihan rannassa pieni grillikatos. Oltiin varmaan tunti pyöritty siinä enemmän ja vähemmän. Koira oli vapaana. Minä olin jo lopettanut ruokailun kun mies huusi, että täällä on vaskitsa. Saman tien hän korjasi, että eipäs kun tällä onkin sahalaidat. En meinannut uskoa. Ja mitä minä teen. Nappasin toki ensin koiran kiinni ja vein sisälle. SEn jälkeen innoisaan kamera kädessä katsomaan missä käärme on. Minulla on jo vuosia ollut motto, että kesä alkaa ensimmäisen käärmeen näkemisestä. Tosi suloinen noin 25 senttinen sahalaitainen kaverihan se meidän mansikkamaalla luikerteli. Eikä ollut mitenkään pelokastapaus.
Tämän jälkeen olen ollut vähän tarkempi siitä mihin kätensä työntää. Kustavissa olisin automaattisesti ennen kukkapenkin laittamista kokeillut haravalla tai kepillä, että onko siellä vieraita ja vasta sen jälkeen työntänyt käteni. Mökillä olen hyvin vapaasti kulkenut ja en ole edes ajatellut vaihtoehtoa, että siellä kukkapuskassa olisi muita kuin korkeintaan hämähäkkiä. Tästä lähtien pitää olla siis vähän varovaisempi.
Vietin lapsuuden ja nuoruuden kesät isäni suvun mökillä Kustavissa. Siellä kyyt ja rantakäärmeet olivat ihan arkea. Meitä serkuksia ja myöhemmin serkkujen lapsia on pomppinut samoilla kallioilla vuosikaudet. Ainoastaan isäni veljeä oli lapsena purrut kyy. Äitini oli ihan hysteerinen käärmekammoinen. Olisi voinut luulla, että pelko tarttuu. Mutta ei se kyllä minuun tarttunut, ehkä olen vähän kapinallinen.
Omille lapsilleni opetin jo pienestä pitäen miten käärmeisiin pitää suhtautua. Miten kuuluu kävellä, että käärme ehtii pois alta. Pitkässä heinikossa aina kumisaappaat jalassa. Eteneminen hitaasti, jotta käärme ei tule yllätetyksi. Samalla opetin, ettei käärmeissä ole mitään pelättävää. Niitä pitää kyllä kunnioittaa, mutta normaalisti käärme ei tuosta noin vaan hyökkää päälle.
Eläinten kohdalla toki tilanne on toinen. Koiralle ei tuosta noin vaan opeteta, että tuo on kyy ja pysy kaukana. Meillä nykyisellä mökillä koira ja aiemmin koirat, ovat saaneet kulkea suhteellisen vapaasti. Pakko myöntää, että meidän Vilille teki tiukkaa kun se yhtäkkiä joutuikin remmin päähän. Vili on sen verran hömölö ja samalla nopea tapaus, että se saattaa vahingossa yllättää kyyn. Koiralle purema voi hyvinkin olla kohtalokas.
Vastustan henkeen ja vereen minkään käärmeen tappamista. Niiden kanssa pystyy elämään ihan sopuisaa rinnakkaiselämää. Joo onhan meidän kyy vaarallinen jos se pääsee puremaan, mutta lastenleikkiä se on verrattuna muiden maiden käärmeisiin joista osa on oikeasti hengenvaarallisia. Tämä meidän kyy sai jatkaa matkaansa ihan rauhassa. Jos siitä tulee ongelma, niin ainahan sen sitten voi siirtää toiseen paikkaan.
Olimme yhtenä iltapäivänä grillaamassa. Meillä on ihan rannassa pieni grillikatos. Oltiin varmaan tunti pyöritty siinä enemmän ja vähemmän. Koira oli vapaana. Minä olin jo lopettanut ruokailun kun mies huusi, että täällä on vaskitsa. Saman tien hän korjasi, että eipäs kun tällä onkin sahalaidat. En meinannut uskoa. Ja mitä minä teen. Nappasin toki ensin koiran kiinni ja vein sisälle. SEn jälkeen innoisaan kamera kädessä katsomaan missä käärme on. Minulla on jo vuosia ollut motto, että kesä alkaa ensimmäisen käärmeen näkemisestä. Tosi suloinen noin 25 senttinen sahalaitainen kaverihan se meidän mansikkamaalla luikerteli. Eikä ollut mitenkään pelokastapaus.
Tämän jälkeen olen ollut vähän tarkempi siitä mihin kätensä työntää. Kustavissa olisin automaattisesti ennen kukkapenkin laittamista kokeillut haravalla tai kepillä, että onko siellä vieraita ja vasta sen jälkeen työntänyt käteni. Mökillä olen hyvin vapaasti kulkenut ja en ole edes ajatellut vaihtoehtoa, että siellä kukkapuskassa olisi muita kuin korkeintaan hämähäkkiä. Tästä lähtien pitää olla siis vähän varovaisempi.
Kommentit
Lähetä kommentti