Siirry pääsisältöön

Kesän opit

Mitä olen oppinut tämän kesän aikana puutarhanhoidosta? Oikeastaan pääasiassa sen, että mitä ei kannata tehdä. Mitä pitäisi tehdä toisin. Mitä kannattaa kylvää paljon ja mitä vähemmän. Mutta siitä huolimatta olen ollut tyytyväinen tämän vuoden satoon. Ottaen siis huomioon sen, että tämä oli ensimmäinen vuosi ja minun viherpeukaloni todellakin on puutteellinen.


Syksyä on toki vielä jäljellä. Minulla on vielä palstalla kasviksia kasvamassa. Myös kaikki syystyöt ovat tekemättä. Mutta samaan aikaan minulla on jo mielessä ensi kesä. Nyt tiedän niin paljon paremmin miten asiat kannattaa hoitaa. Minulla on jo mielessä miljoona erilaista suunnitelmaa miten haluan ensi vuonna toteuttaa asiat. Ja sehän on pääasia. Olin myös varautunut siihen, että ensimmäinen kesä menee niin pieleen, että olen valmis lyömään konkreettisesti hanskat tiskiin. Onneksi näin ei käynyt.


Talven aion käyttää konkreettiseen opiskeluun. Otan selvää asioista mahdollisimman paljon. Teen suunnitelmia miltä palstani ensi kesänä näyttää. Mitä kylvän siellä. Millaisia kukia haluan sinne.


Lisäksi kun olen tällainen käsityöhullu ajattelin askarrella itselleni oman puutarhakirjan. Sellaisen konkreettisen vihon johon kirjoitan muistiinpanoja, laitan ylös milloin olen kylvänyt mitäkin, mitä kokemuksia minulle on syntynyt ja aion koristella vihkoni kauniilla tavalla. Esittelen sitäkin sitten myöhemmin jos siitä tulee riittävän hieno.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Samettikukkien kylväminen

Meillä on nyt kevätkylvöt aloitettu. Saa nähdä miten onnistuu, minulla kun ei todellakaan viherpeukaloa ole, tai jos on niin se on keskellä kämmentä. Nyt on kylvettynä mm. samettiruusuja, jotain köynnöskukkia, lehtikaalia, palmukaalia, erilasia yrttejä ja pinaattia. Olikohan vielä jotakin muutakin. Tuntuu, että kylvölaatikoita on ihan kaikkialla. Nämä samettiruusujen siemenet oli kyllä todella veikeän näköiset. Paketin avattua piti ihan mennä googlaamaan, että todellako näiden pitää tältä näyttää. Saa nähdä onko tuo vanha kakkuvuoka huono valinta laatikoksi, mutta se oli juuri sopivan kokoinen ja muotoinen. Tai no, saattaa olla että siemenet ovat siitä huolimatta liian tiiviisti. Samettikukkia varten kylvömulta levitetään purkkiin tms. ja siemenet levitetään ihan pinnalle. Niiden päälle ei laiteta ollenkaan multaa. Alkuun suihkuttelu oli ehkä vähän haastavaa kun siemenet meinasi lähteä suorastaan lentoon. Olen suihkutellut kylvöstä kerran päivässä. Kylvös ei saa olla liian mä...

Talven tuhoja

Talvi oli näköjään tehnyt vähän yhtä sun toista tuhoa mökillä. Vai voiko sanoa talvi, jos syyllinen on esim. myrsky, myyrät ja hiiret? Myyrien koloja oli vaikka muille jakaa. Se ei kuitenkaan ole mitenkään uutta. Myyrät tekee saman tempun joka vuosi. Maa oli vielä niin jäässä, että multakasoja ei päässyt tasoittamaan. Jätin ne odottamaan seuraavaa mökkikertaa. Tuuli oli hajoittanut kesäkeittiön "ikkunat". Koko mökkihän on appiukon rakentama. Rantaan appi on aikoinaan rakentanut pienen kesäkeittiön, jonka ikkunat ovat muovia. Rannan puoleiselta sivulta kaikki muovit ovat riekaleina. En tiedä kuinka monen talven ajan nuo ikkunat ovat kestäneet, mutta ainakin reilut 8 vuotta ne ovat kestäneet kaikki myrskyt. Nämä tuhot ovat vielä pieniä. Joku/jokin oli nimittäin tuhonnut myös sähköt. Meillä on pienessä keittiössä sekä hella että mikro. Meidän perhe useimmiten kokkaa ulkona, mutta anoppi tekee suhteellisen paljon ruokaa myös keittiössä. Mikro ei toimi enää ollenkaan ja...

Kaneille ruokaa

Olen jo useamman kerran maininnut, että en ole oikein osannut suunnitella puutarhaani. Joitakin juttuja tulee liiaa, toisia asioita liian vähän. Lehtikaalini ovat lajia liian paljon, aivan liian paljon. Olen syönyt niitä, tehnyt lehtikaalisipsejä ja tainnut laittaa vähän pakastimeenkin. Lehtikaali ei vaan oikein sovellu pakastimeen, ainakaan minun kokemuksen mukaan. Toisin kuin esimerkiksi palmukaali. Suojasin lehtikaalini harsolla. Alkukesästä huomasin, että lehtikaaleihini iski sekä ötökät että kanit. Nyt kesän päätteeksi lehtikaali tulee korvistani ulos. Päätin, että otan vihdoinkin harson pois. Syököön kanit osan. Mutta edes kanit ei kykene syömään sitä määrää mitä minulla puutarhapalstallani kasvaa lehtikaalia. Minun puolesta voisivat käydä maistelemassa sitä vähän enemmänkin. Lehtikaalisipsieni repepti löytyy muuten oheisen linkin takaa. Kannattaa kokeilla.