Siirry pääsisältöön

Marjasato

Kuvittelen omistavani 3 mustaherukkapensasta ja 2 punaherukkapensasta. Mutta punaherukan tilalla olikin valkoherukkaa. No se loppupeleissä sopi minulle vallanmainiosti. Viime syksynä sain palstani niin myöhään, että marjakausi oli jo ohi.


Mustaherukoita tuli tänä vuonna todella vähän. Olin varmaan kastellut niitä ihan liian vähän. Keittelin niistä mehua, mutta se jäi todella vähäiseksi. Ei montaa desiä mehua tullut.


Valkoherukkaa sen sijaan tuli ihan kivasti. Sain lopulta keitettyä reilut 3 litraa mehua. Mökillä sen sijaan valkoherukkasato jäi nollaksi, samoin karviaiset. Eikä musta- ja punaherukkakaan mitään hääviä satoa antanut.



Minulla on vaan ongelma noiden pensaiden kanssa. Niiden lähellä kasvaa nokkosta, jotakin raunioyrttiä ja sitten jotakin piikikästä ohdakkeen näköistä. Yritin keväällä perkaa sen maan todella huolellisesti ja laitoin katetta pensaiden juurelle. No se ei estänyt kuin hetkeksi raunioyrttiä kasvamasta. En tiedä mitä sille pitäisi tehdä





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Samettikukkien kylväminen

Meillä on nyt kevätkylvöt aloitettu. Saa nähdä miten onnistuu, minulla kun ei todellakaan viherpeukaloa ole, tai jos on niin se on keskellä kämmentä. Nyt on kylvettynä mm. samettiruusuja, jotain köynnöskukkia, lehtikaalia, palmukaalia, erilasia yrttejä ja pinaattia. Olikohan vielä jotakin muutakin. Tuntuu, että kylvölaatikoita on ihan kaikkialla. Nämä samettiruusujen siemenet oli kyllä todella veikeän näköiset. Paketin avattua piti ihan mennä googlaamaan, että todellako näiden pitää tältä näyttää. Saa nähdä onko tuo vanha kakkuvuoka huono valinta laatikoksi, mutta se oli juuri sopivan kokoinen ja muotoinen. Tai no, saattaa olla että siemenet ovat siitä huolimatta liian tiiviisti. Samettikukkia varten kylvömulta levitetään purkkiin tms. ja siemenet levitetään ihan pinnalle. Niiden päälle ei laiteta ollenkaan multaa. Alkuun suihkuttelu oli ehkä vähän haastavaa kun siemenet meinasi lähteä suorastaan lentoon. Olen suihkutellut kylvöstä kerran päivässä. Kylvös ei saa olla liian mä

Juhannusruusun loistoa

Meidän juhannusruusu alkoi kukkia noin viikko juhannuksen jälkeen. Todella isot kukat. Juhannusruusu on kyllä yksi lempikasveistani. Juhannusruusu on niin helppo hoitoinenkin, että senkin puolesta pidän siitä. Vähän on päässyt villiintymään tämä meidän ruusu. Se kasvaa talon kulmalla ja huomasin, että talon alta lautojen välistä tulee lehtiä. Muutama kukkakin näkyy siellä. Jäin miettimään, että pitäisiköhän sille tehdä jotain. Samoin nurmikolla näkyy siellä täällä ruusun alkuja, mutta ne ovat aina hävinneet nurmikon leikkuun yhteydessä. Tykkään kävellä paljain varpain mökillä ja ruusun piikkien päälle ei välttämättä olisi kiva astua.

Ulkomailla

Olin viikon matkalla Italiassa, Ischialla. Ihan kateellisena katselin heidän paikallisia puutarhoja jotka kukoistivat. Minulla kun on tuo oma pieni kuiva maaplänttini, joka tuntuu niin kitukasvuiselta etenkin nyt kun on nähnyt italialaisia puutarhoja. Oma palstani oli viikon miehen hoiteissa ja pelkäsin mitenkä käy. Mutta eipä hän ainakaan ihan kaikkea ollut onnistunut tappamaan, kuten pelkäsin. Muutamat härkäpavut jo keräsinkin. Ne ovat todella etuajassa. Meidän naapuripalstalla härkäpavut näyttivät vasta kukkivan. Rikkaruohoja oli kertynyt taas viikon aikana ihan hirmuinen määrä. En edes saanut tänään kaikkia rikkaruohoja pois. Täytyy mennä huomenna uudelleen hommiin.