Olin viikon matkalla Italiassa, Ischialla. Ihan kateellisena katselin heidän paikallisia puutarhoja jotka kukoistivat. Minulla kun on tuo oma pieni kuiva maaplänttini, joka tuntuu niin kitukasvuiselta etenkin nyt kun on nähnyt italialaisia puutarhoja. Oma palstani oli viikon miehen hoiteissa ja pelkäsin mitenkä käy. Mutta eipä hän ainakaan ihan kaikkea ollut onnistunut tappamaan, kuten pelkäsin. Muutamat härkäpavut jo keräsinkin. Ne ovat todella etuajassa. Meidän naapuripalstalla härkäpavut näyttivät vasta kukkivan. Rikkaruohoja oli kertynyt taas viikon aikana ihan hirmuinen määrä. En edes saanut tänään kaikkia rikkaruohoja pois. Täytyy mennä huomenna uudelleen hommiin.

Tiesithän, että vaskista on pieni jalaton lisko. Täysin harmiton. Meillä niitä mökillä näkyy aina välillä. Vaskitsaa saatetaan myös kutsua kuparikäärmeeksi. Vaskistsa on rauhoitettu ja uhanalaisluokitukseltaan silmälläpidettävä laji. Valitettavan moni ei vaan osaa erottaa vaskitsaa käärmeestä ja ne pääsevät hengestään. Jostain itse asiassa luin, että kissa on vaskitsan pahin vihollinen. Vaskitsan tappamisesta tulee 202 euron sakko. Sama sakko koskee myös lemmikin tappamaan vaskitsaa. Jos on niin onneton pelkuri, että vaskitsan tappaa niin kannattaa ainakin jättää kehuskelematta asiasta. Kissojen ja ihmisten lisäksi vaskitsan uhkia ovat siili, kettu, supikoira, mäyrä, varikset ja muut petolinnut. Vaskistaa esiintyy Suomessa Vaasan ja Lieksan korkeudelle. Ahvenanmaalla vaskitsoja ei ole ollenkaan. Se on hyvin pitkäaikainen kaveri, saattaa elää jopa 30 vuotta. Ulkonäöltään se on hiekan- tai kuparinruskea. Pitudeltaan se on noin 25-40 senttiä pitkä. Vaskitsalla on liikkuvat silmäl

Meidän paratiisissa kävi käärme. Ensimmäinen kyyhavainto yli 30 vuoteen. Vaskistoja meillä on ollut säännöllisesti. Minä olen varmaan vähän poikkeava ihminen tässäkin asiassa, mutta rakastan käärmeitä. Niissä on jotakin todella kiehtovaa. Vietin lapsuuden ja nuoruuden kesät isäni suvun mökillä Kustavissa. Siellä kyyt ja rantakäärmeet olivat ihan arkea. Meitä serkuksia ja myöhemmin serkkujen lapsia on pomppinut samoilla kallioilla vuosikaudet. Ainoastaan isäni veljeä oli lapsena purrut kyy. Äitini oli ihan hysteerinen käärmekammoinen. Olisi voinut luulla, että pelko tarttuu. Mutta ei se kyllä minuun tarttunut, ehkä olen vähän kapinallinen. Omille lapsilleni opetin jo pienestä pitäen miten käärmeisiin pitää suhtautua. Miten kuuluu kävellä, että käärme ehtii pois alta. Pitkässä heinikossa aina kumisaappaat jalassa. Eteneminen hitaasti, jotta käärme ei tule yllätetyksi. Samalla opetin, ettei käärmeissä ole mitään pelättävää. Niitä pitää kyllä kunnioittaa, mutta normaalisti kää