Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Samettikukkien kylväminen

Meillä on nyt kevätkylvöt aloitettu. Saa nähdä miten onnistuu, minulla kun ei todellakaan viherpeukaloa ole, tai jos on niin se on keskellä kämmentä. Nyt on kylvettynä mm. samettiruusuja, jotain köynnöskukkia, lehtikaalia, palmukaalia, erilasia yrttejä ja pinaattia. Olikohan vielä jotakin muutakin. Tuntuu, että kylvölaatikoita on ihan kaikkialla. Nämä samettiruusujen siemenet oli kyllä todella veikeän näköiset. Paketin avattua piti ihan mennä googlaamaan, että todellako näiden pitää tältä näyttää. Saa nähdä onko tuo vanha kakkuvuoka huono valinta laatikoksi, mutta se oli juuri sopivan kokoinen ja muotoinen. Tai no, saattaa olla että siemenet ovat siitä huolimatta liian tiiviisti. Samettikukkia varten kylvömulta levitetään purkkiin tms. ja siemenet levitetään ihan pinnalle. Niiden päälle ei laiteta ollenkaan multaa. Alkuun suihkuttelu oli ehkä vähän haastavaa kun siemenet meinasi lähteä suorastaan lentoon. Olen suihkutellut kylvöstä kerran päivässä. Kylvös ei saa olla liian mä

Kevättä kohti

Kevättä kohti mennään ja kauhea hinku olisi päästä palstailemaan. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy niin matka on kuitenkin vielä pitkä. Meidän palstalla on ainakin 30 senttiä lunta. Saa nähdä miten pitkään tuon sulaminen kestää. Ja ylipäätään kun on ensimmäinen kevät niin ei ole aavistustakaan miten märkä tuo meidän palsta on. Mutta sen näyttää aika. Siemenostoksilla ollaan kuitenkin käyty. Lähti vähän lapasesta. Nyt on hommattuna niin paljon kaikenlaista, että mahtaakohan koko palstalle edes mahtua. Oli muuten kyllä todella vaikea tehdä päätöstä, että mitä halutaan viljellä. Plantagenin sivuille kun meni niin tuli melkein ahdistunut olo, haluan kokeilla noita kaikkia. Yritän nyt kuitenkin ensimmäisenä vuotana lähteä maltillisesti liikkeelle ja yritin valita mahdollisimman helppoja kasvatettavia. Ja ylipäätään ei ole mitään tietoa siitä, että miten hyvin meidän palstalla mitään edes kasvaa.

Mökillä taas

Täällä sitä ollaan taas mökillä. Perjantaina tupaa lämmittäessä meinasi kyllä tulla uskon puute ja teki jo mieli sanoa miehelle, että nyt lähdetään kyllä kotiin. Mutta hiljaa hyvä tulee. Lauantaina aamulla meillä oli jo liiankin kuuma. Lähdettiin matkaan perjantaina heti aamulla. Ihan sen vuoksi, että lämmittäminen tosiaan vaatii aikamoisen työn näin talvella. Edelliset mökkeilijät olivat olleet sunnuntaihin asti mökillä, miehen siskon perhe. Salaa haaveilin, että jos vielä edes vähän olisi lämpöä jäljellä. Mutta ei toivoa, tupa näytti -10 astetta. Edelliset mökkeilijät olivat unohtaneet tölkillisen energiajuomaa ja se oli räjähtänyt. Jäistä juomaa oli siellä täällä, joten ensin oli vähän siivoustyötä. Meidän takka on sellainen, että se on vaikea saada kesälläkin lämpimäksi. Saati sitten talvella. Yritettiin ensin ihan yhdellä puulla ja kasalla tuohta saada takkaa vähän lämpimämmäksi. Mutta ei toivoakaan, että se olisi riittänyt. Savua tuli kaikkialta muualta paitsi itse