Meidän paratiisissa kävi käärme. Ensimmäinen kyyhavainto yli 30 vuoteen. Vaskistoja meillä on ollut säännöllisesti. Minä olen varmaan vähän poikkeava ihminen tässäkin asiassa, mutta rakastan käärmeitä. Niissä on jotakin todella kiehtovaa. Vietin lapsuuden ja nuoruuden kesät isäni suvun mökillä Kustavissa. Siellä kyyt ja rantakäärmeet olivat ihan arkea. Meitä serkuksia ja myöhemmin serkkujen lapsia on pomppinut samoilla kallioilla vuosikaudet. Ainoastaan isäni veljeä oli lapsena purrut kyy. Äitini oli ihan hysteerinen käärmekammoinen. Olisi voinut luulla, että pelko tarttuu. Mutta ei se kyllä minuun tarttunut, ehkä olen vähän kapinallinen. Omille lapsilleni opetin jo pienestä pitäen miten käärmeisiin pitää suhtautua. Miten kuuluu kävellä, että käärme ehtii pois alta. Pitkässä heinikossa aina kumisaappaat jalassa. Eteneminen hitaasti, jotta käärme ei tule yllätetyksi. Samalla opetin, ettei käärmeissä ole mitään pelättävää. Niitä pitää kyllä kunnioittaa, mutta normaalisti kää...