Siirry pääsisältöön

Joulutähti

Olen jo aiemmin myöntänyt olevani täydellinen tumpelo kaiken puutarhaan liittyvän asian kanssa. No sama pätee kyllä meidän kodin viherkasveihin. Täydellinen puutarhapalstan pitäjä siis. :) Todennäköisesti aivan kaikki tulee kuolemaan.

Ajattelin nyt lisätä tähän blogiin vähän näitä meidän viherkasveja. Jos yrittäisin googlettaman kautta alkaa selvittämään mitä pitäisi millekin kasville tehdä. Aloitetaan tästä meidän tämän vuoden valkoisesta joulutähdestä. Tähän asti meillä on aina ollut punainen joulutähti, mutta tänä vuonna kun kattauskin on ollut sininen ja on Suomen satavuotispäivät, niin kukatkin voisivat olla valkoiset.


Otin selvää, että joulutähti on lähtöisin Meksikosta. Joulutähdestä on aina toitotettu sen myrkyllisyydestä, mutta todellisuudessa ei se kai niin myrkyllinen olekaan. Syöminen voi aiheuttaa ärsytysoireita vatsassa, suussa ja iholla, mutta ei se taida kuitenkaan olla tappava.

Joulutähti pitää pitää paikassa jossa ei ole vetoa. Jos ulkona on alle plus kymmenen astetta niin joulutähti täytyy olla todella hyvin pakattu. Pakkausta ei saa avata ensimmäiseen 10 minuuttiin. Kotona joulutähti pitää sijoittaa valoisaan, vedottomaan ja lämpimään paikkaan.

Kastelun kanssa saa olla tarkka. Veden tulee olla kädenlämpöistä ja sitä ei saa lotrata paljon kerrallaan. Mullan pinnan pitäisi aina saada vähän kuivahtaa. Jos kasvi pääsee liian märäksi, kasvin juuret tuhoutuvat ja pudottaa lehtensä. Tämä on muuten ollut joka vuotinen ongelmani. Eli olen kastellut joulutähteäni iinan liikaa.

Jos kasvi pääsee kuivimaan liikaa sen ledet lähtevät velvostumaan. Tällöin ensiavuksi voi yrittää upottaa ruukku hetkeäksi haaleaan veteen.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juhannusruusun loistoa

Meidän juhannusruusu alkoi kukkia noin viikko juhannuksen jälkeen. Todella isot kukat. Juhannusruusu on kyllä yksi lempikasveistani. Juhannusruusu on niin helppo hoitoinenkin, että senkin puolesta pidän siitä. Vähän on päässyt villiintymään tämä meidän ruusu. Se kasvaa talon kulmalla ja huomasin, että talon alta lautojen välistä tulee lehtiä. Muutama kukkakin näkyy siellä. Jäin miettimään, että pitäisiköhän sille tehdä jotain. Samoin nurmikolla näkyy siellä täällä ruusun alkuja, mutta ne ovat aina hävinneet nurmikon leikkuun yhteydessä. Tykkään kävellä paljain varpain mökillä ja ruusun piikkien päälle ei välttämättä olisi kiva astua.

Ukkosta

Kirjoitus tulee vähän myöhässä. On muka ollut niin kiire, ettei ole tännekään ehtinyt. Muutama viikko sitten oli se mieletön myrsky Etelä-Suomessa. Meille mökille asti se ei tullut. Ainoastaan ukkonen ja vesisade tuli, mutta ei tuullut tippaakaan. Ukkonenkin pysytteli useamman kilometrin päässä. Meidän vanha (kesällä edesmennyt) koira oli aina paniikissa kun vähänkin ukkonen jyrähti. Mutta tää nuori herra oli ihan kuin mitään ei kuuluisikaan. Se pomppi vesisateessa ulkona ja yritti pyydystää sammakoita. Minä olen ukkosfani. Ukkosta on todella miellyttävä kuunnella ja salamita ihailla.

Ulkomailla

Olin viikon matkalla Italiassa, Ischialla. Ihan kateellisena katselin heidän paikallisia puutarhoja jotka kukoistivat. Minulla kun on tuo oma pieni kuiva maaplänttini, joka tuntuu niin kitukasvuiselta etenkin nyt kun on nähnyt italialaisia puutarhoja. Oma palstani oli viikon miehen hoiteissa ja pelkäsin mitenkä käy. Mutta eipä hän ainakaan ihan kaikkea ollut onnistunut tappamaan, kuten pelkäsin. Muutamat härkäpavut jo keräsinkin. Ne ovat todella etuajassa. Meidän naapuripalstalla härkäpavut näyttivät vasta kukkivan. Rikkaruohoja oli kertynyt taas viikon aikana ihan hirmuinen määrä. En edes saanut tänään kaikkia rikkaruohoja pois. Täytyy mennä huomenna uudelleen hommiin.